Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Dronea saa lennättää vain sallituilla alueilla

Viime viikkoina on käyty keskustelua epäilyttävistä dronehavainnoista muun muassa kriittisen infrastruktuurin läheisyydessä. Suomessa on useita ilmailulta kiellettyjä ja rajoitettuja alueita, joihin kuuluu esimerkiksi ydinvoimaloita sekä maanpuolustukselle, varautumiselle ja valtionhallinnolle tärkeitä alueita. Kieltoja ja rajoituksia voidaan määritellä myös tilapäisen tarpeen mukaan. Kun olet lähdössä lennättämään dronea, varmista aina ensin, että suunnittelemallasi reitillä lennättäminen on sallittua. Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin droneinfo.fi-sivustolta löydät kootusti tietoa.

"Suhtaudumme viime aikaisiin lisääntyneisiin havaintoihin vakavasti ja niitä seurataan aktiivisesti viranomaisyhteistyössä. On kuitenkin hyvä muistaa, että kaikista dronelennättäjistä ei tarvitse olla huolissaan. Iso osa toimi turvallisesti ja sääntöjen mukaan", toteaa ylijohtaja Pietari Pentinsaari.

Droneinfo.fi-sivustolta kootusti tietoa siitä, missä ei saa lennättää

Dronelennättäjän on aina ennen toiminnan aloitusta itse varmistettava aktiiviset kielto- ja rajoitusalueet. "Valmistajien laitteisiin asentamat aluerajoitukset eivät automaattisesti suojaa lennättäjää virheen tekemiseltä ja ajautumiselta kielletylle alueelle", muistuttaa ylitarkastaja Mika Saalasti.

Pysyvistä ilmailun kielto- ja rajoitusalueista, jotka koskevat kaikkea ilmailua, on säädetty Valtioneuvoston asetuksessa ilmailulta rajoitetuista alueista (Ulkoinen linkki). Suomen ilmatilaan perustetaan jatkuvasti myös tilapäisiä kielto- ja rajoitusalueita. Alueita voidaan perustaa esimerkiksi suuren yleisötapahtuman tai puolustusvoimien harjoitustoiminnan suojaamiseksi. Tieto perustetusta ilmatilan tilapäisestä rajoituksesta julkaistaan Fintrafficin lennonvarmistuksen ilmailutiedotuspalvelun sivustolla ais.fi (Ulkoinen linkki) ilmailukäsikirjan lisäyksenä.

Traficom voi myös perustaa rajoittavia tai kieltäviä UAS-ilmatilavyöhykkeitä. Esimerkiksi lentokenttien läheisyyteen on lentoliikenteen suojaamiseksi perustettu tällaisia vyöhykkeitä, joissa dronella lennättäminen on rajoitettua. Tieto perustetuista vyöhykkeistä julkaistaan droneinfo.fi (Ulkoinen linkki)-sivustolla.

Tällä hetkellä on olemassa myös yksi yksityinen karttapalvelu Aviamaps (Ulkoinen linkki), josta on mahdollista tarkistaa suunnitellun lennon reitillä mahdollisesti olevat rajoitukset. Palvelu ei ole Traficomin hyväksymä tai valvoma. Virallisen tiedon löydät aina ais.fi-palvelusta ja droneinfo.fi-sivustolta.

"Jos aiot kuvata dronella, älä katsele kotirauhan suojamaa aluetta tai muutenkaan lennätä toisten kotien yläpuolella häiritsevästi. Muista myös, että maanpuolustukseen liittyvien harjoitusten, varikkojen tai muun toiminnan kuvaaminen on kiellettyä ilman erillistä lupaa", Saalasti painottaa.

Perehdy sääntöihin, rekisteröidy ja suorita koe

Kaikkien dronekäyttäjien, niin harrastajien kuin ammattilaistenkin, tulee rekisteröityä, perehtyä dronejen lennättämistä koskeviin sääntöihin ja pääsääntöisesti suorittaa koe. Rekisteröinti ei kuitenkaan koske niitä käyttäjiä, jotka lennättävät alle 250 g painavia kamerattomia tai leluiksi määriteltyjä droneja. Droneharrastajille riittää yleensä kauko-ohjaajan verkkokokeen suorittaminen.

"Tähän mennessä 19 200 lennättäjää on suorittanut verkkokokeen. Yhteisiä pelisääntöjä noudattamalla huolehdimme omasta ja toisten turvallisuudesta. Rekisteröitymisen ja kokeen pääset tekemään helposti Traficomin droneinfo.fi-sivuston kautta", kertoo Saalasti.

500–2000 gramman painoisen dronen lennättäminen lähempänä kuin 150 metriä asuin-, liike-, teollisuus- ja virkistysalueista vaatii kauko-ohjaajalta verkkoteoriakokeen lisäksi valvotun lisäteoriakokeen. Niin sanotun A2-teoriakokeen on suorittanut tähän mennessä 1 450 henkeä. Yli 2 000 gramman painoisen dronen lennätys lähempänä kuin 150 metriä asuin-, liike-, teollisuus- ja virkistysalueista on aina luvanvaraista.

Euroopan unioni sulki ilmatilansa venäläisiltä lentokoneilta helmikuun lopussa vastatoimena Venäjän hyökkäykselle Ukrainaan. Euroopan komissio ja Euroopan unionin lentoturvallisuusvirasto (EASA) ovat viestineet, että miehittämätöntä ja miehitettyä ilmailua ei erotella pakotteessa eli se koskee myös dronen lennättämistä.

Lisätietoja