Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Tupakointia lentokoneessa, suullisia solvauksia, liiallista päihtymystä, henkilökunnan ohjeiden sivuuttamista – lentomatkustajien häiriökäyttäytyminen on ollut nousussa viime vuosina. Pahimmillaan häiriköivät matkustajat voivat vaarantaa lennon ja muiden matkustajien turvallisuuden. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom haluaa muistuttaa lentomatkustajia heidän omasta vastuustaan lennoilla. Häiriköinnistä voi seurata sakko, lentoyhtiön korvausvaatimus tai matkustuskielto.

Vuonna 2021 ilmoitukset häiriköivistä matkustajista Suomessa ja suomalaisissa ilma-aluksissa yli kaksinkertaistuivat edelliseen vuoteen verrattuna. Vuonna 2022 määrät pysyivät edelleen koholla, ja kuluva vuosi ei näytä tuovan tilanteeseen parannusta. Sama trendi on nähtävissä myös kansainvälisesti.

Ilmoitukset häiriköivistä matkustajista Suomessa tai suomalaisissa ilma-aluksissa: vuonna 2019 yhteensä 102, vuonna 2020 yhteensä 93, vuonna 2021 yhteensä 251, vuonna 2022 yhteensä 248

"Jokainen matkustaja on itse vastuussa omasta käyttäytymisestään lentoasemalla ja lentokoneessa sekä sen mahdollisista seuraamuksista. Häiriköivä käyttäytyminen ei ole hyväksyttävää. Lentoyhtiön turvallisuusohjeiden ja matkustamoon liittyvien sääntöjen noudattaminen on välttämätöntä sujuvan ja turvallisen matkan varmistamiseksi", painottaa ilmailusta vastaava johtaja Jari Pöntinen.

Lennon aikana tapahtuva häirikkökäyttäytyminen on yleisimmin verbaalista häirintää, liiallista päihtymystä ja tupakointia. Seuraavaksi yleisin tapaustyyppi on henkilökunnan ohjeiden noudattamatta jättäminen, kuten turvavyön merkkivalon huomioimatta jättäminen, annettujen turvallisuusohjeiden ja käskyjen noudattamatta jättäminen ja turvavälineisiin kajoaminen. 

Seuraamuksina voilla olla sakko, korvausvaatimus tai matkustuskielto


Pahimmillaan häiriköivät matkustajat voivat vaarantaa lennon ja muiden matkustajien turvallisuuden. Henkilökunnalla on valtuudet toimia järjestyksen ylläpitämiseksi. Tämä voi tarkoittaa asian ilmoittamista poliisille, häiriköivän matkustajan liikkumisen rajoittamista, ylimääräistä välilaskua häiriköivän matkustajan poistamiseksi tai muita tarvittavia toimenpiteitä lennon turvallisuuden turvaamiseksi.

"Häiriköivä matkustaja ei yleensä ymmärrä, miten merkittäviä taloudellisia seurauksia hänen toiminnallaan saattaa olla lentoyhtiölle esimerkiksi, jos lento viivästyy. Viivästykset saattavat johtaa muille matkustajille maksettaviin korvauksiin, jatkolentojen järjestelyihin, henkilöstön työaikaan liittyviin järjestelyihin ja niin edelleen", Pöntinen kertoo.

Häiriköiville matkustajille koituvat seuraamukset voivat olla oikeudellisia, kuten sakko tai jopa vankeus, tai esimerkiksi lentoyhtiön korvausvaatimus aiheutuneista viivästyksistä tai vahingoista. Lentoyhtiö voi myös asettaa matkustajan matkustuskieltoon.

Noudata henkilökunnan ohjeita ja huolehdi myös lasten käyttäytymisestä


Jotta lento sujuisi ilman häiriöitä, muista nämä:

  • Tarkasta etukäteen, mitä voit pakata ruuman, mitä käsimatkatavaroihin ja mitä et voi ottaa lennolle mukaan ollenkaan. Ohjeita löydät lentoaseman ja lentoyhtiön sivuilta.
  • Saavu ajoissa. Varaa hyvin aikaa turvatarkastukseen, lähtöselvitykseen ja portin löytämiseen. Näin vältät tarpeetonta stressiä.
  • Noudata henkilökunnan ohjeita ja turvallisuussääntöjä, kuten turvavyön käyttämistä.
  • Seuraa miehistön esitys lennon turva-asioista sekä tutustu istuintaskussa olevaan turvaohjeeseen.
  • Nouse paikaltasi ainoastaan, kun se on sallittua.
  • Huolehdi, että myös lapset toimivat annettujen ohjeiden mukaisesti. 
  • Jos nautit alkoholia, tee se maltilla. 
  • Muista, että tupakointi lentokoneessa on kielletty. Lentokoneen wc-tiloissa tupakointi on riskitekijä lentokoneessa tapahtuvaan tulipaloon, jolla voi vakavat seuraukset.
  • Huomioi käytökselläsi kanssamatkustajat ja henkilökunta.
  • Älä vitsaile esim. pommiuhalla. Henkilökunnan tulee reagoida jokaiseen tilanteeseen kuin tilanne olisi aito.

Lisätietoja

Traficomin tilannekatsaus häiriköivistä matkustajista (Ulkoinen linkki) 

johtaja Jari Pöntinen, johtaja, jari.pontinen@traficom.fi, p. 029 534 6071