Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Hirvionnettomuuksien vaara on suurimmillaan aina syksyn tullen ja metsästyskauden alkaessa. Jokainen autoilija voi itse pienentää onnettomuusriskiä omalla ajokäyttäytymisellään. Tarkkana kannattaa olla erityisesti aamu- ja iltahämärän aikana ja hirvistä varoittavien liikennemerkkien ilmoittamalla alueella.

Täytetty hirvi ja lunastuskuntoon mennyt auto kiersivät Suomea vuonna 2019.

Suomessa tapahtui vuonna 2020 yli 1 500 hirvionnettomuutta riistanhoitoyhdistysten suurriistavirka-aputoiminnan tilastojen mukaan. Hirvionnettomuuksia tapahtuu ympäri vuoden, mutta selvästi eniten onnettomuuksia tapahtuu syyskuusta joulukuuhun yltävällä jaksolla, kello 16 ja puolen yön välisenä aikana.

Syksyllä kiima-aika, metsästys ja hirvien muutto talvilaitumille saavat eläimet liikkeelle. Hirvikolareita voidaan ennaltaehkäistä rakentamalla aitoja ja yli- tai alikulkupaikkoja. Lisäksi hirvistä varoittavat tekniset järjestelmät ovat kehittyneet.

”Kuolemaan johtaneita hirvionnettomuuksia on viime vuosina tapahtunut 1-3 kpl vuodessa ja enemmän 100 km/h kuin 80 km/h nopeusrajoituksella. Onnettomuuteen joutuneista puolet oli henkilö- tai pakettiautoja ja puolet moottoripyöräilijöitä”, kertoo Onnettomuustietoinstituutti OTIn liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty.

”Jokainen kuljettaja voi itse pienentää riskiä omalla ajokäyttäytymisellään – olemalla tarkkaavaisena erityisesti aamu- ja iltahämärässä sekä pudottamalla ajonopeutta erityisesti hirvivaara-alueilla”, muistuttaa Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin johtava asiantuntija Jussi Pohjonen. "Nyt on kaikilla kuljettajilla hyvä hetki palauttaa mieleen syventävän vaiheen- tai riskienhallintakoulutuksessa saamiaan hyviä neuvoja ja ohjeita pimeällä ajamiseen sekä varautumiseen hirvikolareihin. Nopeutta kannattaa vähentää ja lisätä havainnointia hirvivaara-alueilla,” kannustaa Autokoululiiton puheenjohtaja Jukka Kiviniemi.

Hirvionnettomuuspaikalla toimimiseen pätevät samat ohjeet kuin muillakin tieliikenneonnettomuuspaikoilla. Ensimmäisenä onnettomuuspaikalle saapuvan on ensisijaisen tärkeää varoittaa muuta liikennettä onnettomuudesta ja hälyttää paikalle apua.

”Käytä hätävilkkuja, kun havaitset onnettomuuspaikan, hiljennä ajonopeuttasi ja pysäköi ajoneuvosi pientareelle. Pue yllesi huomioliivi ja vie varoituskolmio 200–300 metrin päähän onnettomuuspaikasta tien onnettomuusalttiille puolelle. Hälytä paikalle lisäapua hätänumerosta 112 tai 112 Suomi -sovelluksesta ja huolehdi loukkaantuneista”, Suomen Palopäällystöliiton koulutuspäällikkö Pasi Uurasmaa neuvoo.

Myös onnettomuuspaikan ohittamiseen pelastustöiden jo alettua Uurasmaalla on napakat ohjeet ”Vauhti pois jo ennen onnettomuuspaikkaa, katse edessä menevään liikenteeseen ja kaikki keskittyminen onnettomuuspaikan turvalliseen ohittamiseen – eikä esimerkiksi onnettomuuspaikan vilkuiluun tai kuvaamiseen.”

Metsästyksellä säädellään hirvikannan kokoa ja vähennetään onnettomuuksia

Yksi keino vähentää kolareita on eläinkannan harvennus. Varsinainen hirven metsästysaika alkaa 2.10.2021 Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa. Muualla Suomessa varsinainen hirven metsästysaika alkaa viikkoa myöhemmin eli 9.10.2021. Hirven metsästysaika päättyy koko maassa 15.1.2022. Alkavalla metsästyskaudella on käytössä 41 631 hirven pyyntilupaa. 

”Jahdeissa hirviä ajetaan tieltä poispäin, mutta hirvi tai sen perässä koira saattaa juosta myös tielle. Hirvijahdista varoitetaankin tienvarteen pystytetyillä tilapäisillä merkeillä, jotka huomattuaan tulee nopeutta hidastaa ja olla erityisen valpas”, muistuttaa Metsästäjäliitto.

Hirvimerkki-kampanjakiertue 2021 peruttu koronan vuoksi

Hirvikolareiden vähentämiseen tähtäävä Hirvimerkki! -kampanjakiertue on kulkenut läpi Suomen vuodesta 2015. Tänä vuonna se on peruttu, mutta mukana olevat tahot – Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, Suomen Autokoululiitto, Metsästäjäliitto, Safety4Traffic, Audi Finland, St1, Shell-liikenneasemat, Onnettomuustietoinstituutti OTI ja Suomen Palopäällystöliitto muistuttavat, että hirvivaara ei ole peruuntunut. Ajankohtaista tietoa aiheesta löytyy www.hirvimerkki.fi (Ulkoinen linkki) sivuilta.

Lisätietoja:

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom
Asiantuntija Jussi Pohjonen, p. 029 5345 310, jussi.pohjonen@traficom.fi, Twitterissä @JussiPohjonen 

Suomen Autokoululiitto
Autokoululiiton puheenjohtaja Jukka Kiviniemi, jukka.kiviniemi@autokoululiitto.fi, p. 040 548 5416

Metsästäjäliitto
Viestintäpäällikkö Eija Vallinheimo, eija.vallinheimo@metsastajaliitto.fi, p. 050 530 3871

Onnettomuustietoinstituutti OTI
Liikenneturvallisuuspäällikkö Esa Räty, esa.raty@oti.fi, p. 040 922 1365

Suomen Palopäällystöliitto
Koulutuspäällikkö Pasi Uurasmaa, pasi.uurasmaa@sppl.fi, p. 0440 350 112