Liikenne- ja viestintävirasto Traficom avaa haettavaksi valtionavustuksen sanomalehtien jakeluun. Valtionavustuksen tavoitteena on varmistaa sanomalehtien viisipäiväisen jakelun säilyminen koko maassa. Valtionavustusta myönnetään hakualueille yhteensä 15 miljoonaa euroa ja se on tarkoitettu yrityksille, jotka sitoutuvat sanomalehtien jakeluun avustusehtojen mukaisesti. Hakuaika päättyy 20.8.2023.
Kirjeiden jakeluvelvoite vähenee kolmipäiväiseksi 1.10.2023, kun postilain muutos tulee voimaan. Valtionavustuksen tavoitteena on säilyttää sanomalehtien jakelu vähintään viitenä arkipäivänä viikossa myös alueilla, jotka jäävät sanomalehtien kaupallisen viisipäiväisen varhaisjakelun ulkopuolelle. Avustusta myönnetään sanomalehtien jakeluun tiistaisin ja torstaisin näillä alueilla.
Valtionavustusta voi hakea 38 alueelle eri puolilla Suomea
"Olemme selvittäneet sanomalehtien varhaisjakeluverkkojen ulkopuoliset alueet markkina-analyysillä", kertoo viestintämarkkina-asiantuntija Sami Vilvala. Valtionavustusta on haettavissa 38 alueelle eri puolille Suomea. "Valitsemme yhden avustuksensaajan kullekin hakualueelle. Avustuksen saajaksi valitaan yritys, joka sitoutuu jakamaan avustuksen piiriin kuuluvat sanomalehdet tiistaisin ja torstaisin pienimmällä avustusmäärällä", selventää Vilvala. Jakeluyritys saa periä sanomalehtien kustantajilta enintään Traficomin määrittämän enimmäishinnan. Avustuksen tarkoituksena on kattaa sanomalehtien jakelusta syntyvät nettokustannukset eli se osa kustannuksista, joita kustantajilta perittävä hinta ei kata. Avustus saa sisältää myös kohtuullisen voiton sanomalehtien jakelusta.
Avustuksen saaja voi jakaa samassa jakelussa myös muita jakelutuotteita, joiden jakeluhinta on vapaasti yrityksen päätettävissä. Avustuksensaaja on tällöin kuitenkin velvollinen pitämään erilliskirjanpitoa avustuksen kohteena olevasta jakelutoiminnasta.
Avustusalueiden kartta (Ulkoinen linkki)
Valtionavustusta saavilla jakeluyrityksillä tulee olla riittävä kokemus ja henkilöstö
Avustuksen saajaksi valittavan yrityksen tulee täyttää lainsäädännössä ja hakuehdoissa asetetut kelpoisuusehdot. Valittavalla yrityksellä tulee muun muassa olla toimintaan soveltuva kokemus ja henkilöstö, jotta se voi vastata avustuksen kohteena olevasta jakelutoiminnasta.
Valtionavustusta myönnetään vuodeksi 1.10.2023 alkavalle avustuskaudelle. Avustuksen kokonaismäärä on 15 miljoonaa euroa, joka on jaettu hakualueille. Kullekin hakualueelle voi hakea avustusta enintään sille osoitetun avustuksen enimmäismäärän verran. Hakuaika on 16.6.–20.8.2023.
Tarkemmat tiedot avustuksen ehdoista, hakualueista, hakualueiden avustuksen enimmäismäärästä ja avustuksen piiriin kuuluvista sanomalehdistä sekä valintamenettelystä ovat Traficomin verkkosivuilla. Verkkosivuilla on myös hakuohjeet ja hakulomake avustuksen hakemista varten.
Lisätietoja
Viestintämarkkina-asiantuntija Sami Vilvala, p. 029 539 0624, sami.vilvala@traficom.fi
Johtava asiantuntija Merja Saari, p. 029 539 0541, merja.saari@traficom.fi (16.6.)
Taustaa
Määräaikaisen sanomalehtijakelun valtionavustuksen tarkoituksena on luoda edellytykset paperisen sanomalehden jakelun jatkuvuudelle koko Suomessa. Valtionavustukseen on varattu budjettiin yhteensä 15 miljoonaa euroa. Traficom myöntää valtionavustukset valintamenettelyssä, jossa kullekin avustuskelpoiselle alueelle valitaan yksi jakeluyritys.
Valtionavustuksen taustalla on postilain 1.10.2023 voimaan tuleva muutos, jonka myötä nykyisestä postin yleispalveluun kuuluvasta viisipäiväisestä keräilystä ja jakelusta siirrytään kolmepäiväiseen keräilyyn ja jakeluun.