Teleyritysten investoinnit kiinteään verkkoon kasvoivat huikeat 88 % vuoden 2023 aikana verrattuna edelliseen vuoteen. Teletoiminnan liikevaihto kasvoi viime vuonna 2,7 %. Tiedot perustuvat Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin vuosittain teleyrityksiltä keräämiin tulo- ja investointitietoihin.
Teleyritykset investoivat vuonna 2023 kiinteään laajakaistaverkkoon 88 % enemmän kuin vuotta aiemmin. Investoinnit voidaan jakaa aineellisiin ja aineettomiin investointeihin, joista aineellisia ovat ennen kaikkea varsinaiseen verkkoinfrastruktuuriin tehdyt investoinnit. Matkaviestinverkon, kiinteän verkon sekä TV- ja radiotoiminnan yhteenlaskettu aineellisten investointien kokonaismäärä kasvoi vuonna 2023 yhteensä 40 % ja ylsi 711 miljoonaan euroon, kun se vielä vuotta aikaisemmin oli 507 miljoonaa euroa.
Myös teletoiminnan investointiaste nousi ja oli aineellisten investointien osalta 20 %, kun vuonna 2022 se oli vastaavasti 15 %. Investointiaste kertoo siitä, kuinka paljon investointeja tehtiin suhteessa liikevaihtoon. Teleyritykset siis tekivät aiempaa enemmän investointeja, vaikka liikevaihto ei kasvanut samassa suhteessa.
Valokuiturakentaminen kiihdytti kiinteän verkon investoinnit kasvuun
Teleyritysten kiinteän verkon aineellisten investointien määrä kasvoi edellisestä vuodesta 88 %. Vuonna 2023 kiinteän verkon aineellisten investointien yhteismäärä oli 385 miljoonaa euroa, kun se edellisenä vuonna oli 205 miljoonaa euroa.
Matkaviestinverkkoon tehtyjen aineellisten investointien määrä kasvoi vuonna 2023 edellisestä vuodesta vain 6 %, ja niiden yhteismäärä oli 292 miljoonaa euroa. TV- ja radiotoiminnan investointien määrä kasvoi 32 %, ja investointien kokonaismäärä oli 35 miljoonaa euroa.
"Teleyritysten kiinteän verkon aineellisten investointien kasvu johtuu valokuituverkon rakentamisinvestoinneista. Yritysten aikaisemmin julkistamat valokuiturakentamiseen varatut satojen miljoonien eurojen rahoituspaketit alkavat nyt näkyä investointien määrissä", toteaa erityisasiantuntija Leo Sievänen.
Teletoiminnan liikevaihto kasvanut hieman
Teletoiminnan liikevaihto kasvoi 2,7 %, ja oli hieman yli 3,5 miljardia euroa vuonna 2023. Vastaavasti matkaviestinverkon liikevaihto kasvoi 3 % ja kiinteän verkon liikevaihto 5 %. Sen sijaan TV- ja radiotoiminnan liikevaihto laski 8 % vuodesta 2022.
Elisa Oyj on teletoiminnan liikevaihdolla mitattuna suurin teleyritys 37 %:n osuudellaan. Telia Finland Oyj:n osuus oli 29 % ja DNA Oyj:n 23 %. Muiden teleyritysten yhteenlaskettu osuus teletoiminnan liikevaihdosta oli 11 % vuonna 2023.
Kiinteän verkon ja matkaviestinverkon yhteenlasketut tukku- ja vähittäistulot kasvoivat edellisestä vuodesta 2,7 %, ja olivat yhteensä 3,1 miljardia euroa vuonna 2023. Matkaviestinverkon vähittäistulot kasvoivat 4 %, kiinteän verkon tukkutulot 4 % ja kiinteän verkon vähittäistulot 1 %. Laskua oli sen sijaan matkaviestinverkon tukkutuloissa (-10 %).
Lisätietoja
Teletoiminnan liikevaihto (Ulkoinen linkki)
Teletoiminnan investoinnit (Ulkoinen linkki)
Erityisasiantuntija Leo Sievänen, p. 029 534 7300, leo.sievanen@traficom.fi
Taustaa
Liikenne- ja viestintävirasto Traficom kerää teleyrityksiltä vuosittain tulo- ja investointitiedot.
Teletoiminnan aineelliset investoinnit ilmoitetaan bruttona euroissa ja ne sisältävät esim. kiinteistöt, ajoneuvot ja toimistolaitteet, jotka tukevat jokaisen alakategorian liiketoimintaa. Valokuituinvestoinnit, myös tukiasemakuidut, luetaan kaikki kiinteään verkkoon. Jos ei ole selvää, kuuluuko investointi (esim. laitetila) kiinteään verkkoon vai matkaviestinverkkoon, se luetaan kiinteään verkkoon. Investoinnit sisältävät investoidut laajakaistatuet. Teletoiminnan investointiaste lasketaan jakamalla teletoiminnan kokonaisinvestoinnit teletoimialan kokonaisliikevaihdolla.
Teletoiminnan kokonaisliikevaihto on ilmoitettu nimellisarvoisena. Tilastossa liikevaihtoon on laskettu myös varsinaiseen teletoimintaan kuulumattomat teleyritysten television ja radion sisältötoiminnasta saadut tulot. Teletoiminnan vähittäistulot sisältävät tulot loppuasiakkaille (yritys tai kuluttaja) myydyistä telepalveluista. Teletoiminnan tukkutulot sisältävät tulot toisille teleyrityksille myydyistä telepalveluista, joita käytetään edelleen telepalveluiden tarjoamiseksi loppuasiakkaille.