Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Talvitestauksessa ajoneuvoihin välitetään tietoa edessä olevista vaaroista sekä paikannetaan ajoneuvon tarkka sijainti kelistä huolimatta. Arctic Challenge -tutkimushankkeen aikaisempien testiviikkojen tuloksia valmistuu samaan aikaan kun viimeiset testiviikot käynnistyvät maaliskuussa ja huhtikuussa Muonion älytiellä.

Väylän ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin rahoittamassa Arctic Challenge -tutkimushankkeessa etsitään ratkaisuja yhteistyössä 15 yrityksen kanssa tieliikenteen automaation haasteisiin lumisissa ja jäisissä olosuhteissa. Hankkeen kaikki neljä osa-aluetta ovat tutkittavana kevään testiviikoilla: reunapaalut ja aurauskepit, tieliikenteen olosuhdetiedon ennakoivat viestit (esim. varoitus tienviereen pysähtyneestä ajoneuvosta), etäohjaus ja langaton tiedonsiirto sekä paikkatieto ja paikantaminen. Hanke on käynnistynyt vuonna 2017, ja lopputulokset raportoidaan vuonna 2019.

”Hankkeessa yritykset etsivät ratkaisuja mahdollistaa automaattiset ajoneuvot tulevaisuudessa pohjoisissa haastavissa olosuhteissa. Automaattisen liikenteen turvallisuuteen, sujuvuuteen ja ympäristöön ennakoidut hyödyt mahdollistuvat Suomessa vain, mikäli varmistetaan ajoneuvojen ympärivuotinen toiminta. Hankkeesta vuonna 2019 saatavien lopputulosten avulla voidaan paitsi kehittää automaatiota, myös esittää mahdollisia suosituksia viranomaisten toimenpiteiksi, mm. maanteiden infrastruktuuriin”, kertoo projektipäällikkö Niklas Fieandt Väylästä.

”Odotamme innolla viimeisiä testiviikkoja, mm. ajoneuvon etäohjaus matkaviestinverkolla tuo varmasti uutta näkökulmaa automaattiautojen toimintaan säällä kuin säällä. Suomalaista näkökulmasta on tärkeää, että tuomme talviliikenteen haasteet mukaan kansanväliseen automaatiokeskusteluun”, painottaa projektipäällikkö Ilkka Kotilainen Liikenne- ja viestintävirasto Traficomista.

Kokeilussa uudet palvelut ja innovaatiot tulevaisuuden tienkäyttäjien hyödyksi

Teknologian tutkimuskeskus VTT Oy yhdessä Infotripla Oy:n, Dynniq Oy:n ja Indagon Oy:n kanssa toteutti keskustelevien ajoneuvojen palvelukokeilun marraskuussa. Kokeilussa välitettiin kuljettajalle varoitus edessä olevasta tienviereen pysähtyneestä ajoneuvosta matkaviestinverkolla. Aikaisemmin vastaava toteutettiin myös lyhyen kantaman radioteknologialla. ”Nykyinen matkaviestinverkko toimii hyvin Muonion älytiellä. Autoilijoille tarjottavissa palveluissa ja niiden yhteentoimivuudessa on kuitenkin vielä kehitettävää”, toteaa erikoistutkija Risto Öörni VTT:ltä.

Sensible 4 Oy, joka julkaisee yhdessä MUJI:n kanssa ensimmäisen talviajoon soveltuvan robottibussin maaliskuussa Helsingissä, johtaa kahdeksan yrityksen ryhmittymää. Vuodenvaihteen tuloksissa on päästy vertailemana ajoneuvolla eri olosuhteissa kerättyjä pistepilvikartta-aineistoja sekä ajoneuvon sijainnin tarkkuutta. ”Laserkeilauksella kesä- ja talviolosuhteissa tuotetulla pistepilvikartalla ajoneuvon sijainti on pystytty määrittelemään n. 20 cm tarkkuudella. Mittaustulosten vaikutuksia tullaan hyödyntämään automaattiajoneuvon kehityksessä sekä analysoimaan myöhemmin julkaistavissa lopputuloksissa”, kertoo Sensible 4 Oy:n toimitusjohtaja Harri Santamala.

Lapin Ammattikorkeakoulu Oy:n ja Roadscanners Oy:n työyhteenliittymä tuo kokeiluun tienvarsille ensimmäistä kertaa hankkeen aikana kehitetyt muovikoteloidut reunapaalut, joiden sisällä on alumiiniset kulmaheijasteet. ”Testiviikon aikana kokeilemme yli sadalla hankkeen aikana kehitetyllä reunapaalulla, kuinka tutkasensorit kykenevät niitä havaitsemaan ja siten parantamaan automaattiajoneuvon sijainnin paikantamista. Tämän jälkeen pääsemme arvioimaan vaikutuksia”, selvittää Lapin Ammattikorkeakoulun projektipäällikkö Matti Autioniemi.

Muonion älytiellä valmistaudutaan viimeisiin testiviikkoihin

Arctic Challenge -tutkimushankkeen viimeiset testiviikot järjestetään maaliskuussa ja huhtikuussa. Testiviikkojen sijainti Muoniossa, kymmenen kilometrin mittaisella automaattiajamista tukevalla älytiellä, takaa talviset olosuhteet.

Viimeisiin testiviikkoihin valmistaudutaan suunnittelemalla mm. ajoneuvon etäohjausta matkaviestinverkolla sekä aikaisempien mittaustulosten ja tieliikenteen olosuhdetietopalveluiden toimivuuden todentamista. Muonion älytiellä tullaan näkemään useampi automaattinen ajoneuvo liikenteessä. Hankkeen lopputulokset julkaistaan vuoden 2019 aikana.

Lisätietoja:

Arctic Challenge -tutkimushanke:

Niklas Fieandt, projektipäällikkö, Väylä, etunimi.sukunimi@vayla.fi, p. 029 534 3138

Ilkka Kotilainen, projektipäällikkö, Liikenne- ja viestintävirasto Traficom, etunimi.sukunimi@traficom.fi, 029 534 6708, Twitter: @ilkkakoti

Aurora-koealue:

Sami Luoma, Intelligent Traffic Management Finland, etunimi.sukunimi@tmfg.fi

https://tmfg.fi/fi/road/aurora-alytie (Ulkoinen linkki)

Arctic Challenge -hankkeen yhteistyökumppaneiden ja EU-rahoituksen logot