Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on myöntänyt valtionavustukset sanomalehtien jakeluun alueilla, joilla ei ole kaupallista viisipäiväistä varhaisjakelua. Valtionavustuksen ansiosta sanomalehtien viisipäiväinen jakelu on mahdollinen koko Suomessa, myös harvaanasutuilla alueilla. Valtionavustukset myönnettiin jakeluyrityksille, jotka sitoutuivat tarjoamaan ehtojen mukaista jakelua pienimmällä avustussummalla.

Postilain muutoksen myötä postin yleispalveluun kuuluvasta viisipäiväisestä jakelusta siirryttiin kolmepäiväiseen jakeluun 1.10.2023. Muutoksen myötä otettiin käyttöön määräaikainen sanomalehtijakelua koskeva valtionavustus.

"Avustuksen tarkoituksena on mahdollistaa, että suomalaiset saavat sanomalehtensä viitenä arkipäivänä viikossa myös niillä alueilla, joilla kaupallinen jakelu ei ole kannattavaa", kertoo viestintämarkkina-asiantuntija Sami Vilvala. Sanomalehtien jakeluun myönnettävää valtionavustusta oli haettavana vuoden pituiselle avustuskaudelle nyt toista kertaa.

Jakelumahdollisuudet Lapissa paranevat

Traficom keräsi toimijoilta näkemyksiä avustusmallin kehittämiseksi ensimmäisen avustuskauden aikana. Saadun palautteen pohjalta avustuksen piiriin kuuluvan jakelun takarajaa muutettiin siten, että Lapin osalta lehtien tulee olla jaettuna kello 18, kun se muualla maassa on kello 16. Näin pyrittiin parantamaan myös Lapissa toimintamahdollisuuksia avustuksen piiriin kuuluvalle jakelulle.

Valtionavustusta myönnettiin 38 alueelle - Posti Jakelu Oy suurin avustuksensaaja

Traficom myönsi 1.10.2024 käynnistyvälle avustuskaudelle valtionavustuksia yhteensä 38 alueelle ympäri Suomea. Hakemuksia tuli viideltä eri yritykseltä. "Valitsimme kullekin avustusalueelle toimijan, joka sitoutui pienimmällä avustussummalla tarjoamaan nimettyjen sanomalehtien jakelua tiistaisin ja torstaisin, jolloin ei ole yleispalveluun kuuluvaa jakelua", selventää erityisasiantuntija Tero Ilvonen. Avustusta oli haettavana 42 alueelle eri puolille maata.

Posti Jakelu Oy sai myönteisen avustuspäätöksen 35 eri alueella ja on siten suurin avustuksen saaja. Hilla Logistiikka Oy sai avustuksen yhdelle ja Kaleva365 Oy kahdelle alueelle Suomessa. Lapissa sijaitseville neljälle avustusalueelle ei tullut hakemuksia. Näille alueille Traficom määrää Posti Jakelu Oy:lle postilain mukaisen julkisen palveluvelvoitteen. "On tärkeää turvata kattava sanomalehtien jakeluverkko ja varmistaa, että sanomalehdet jaetaan kaikkialle Suomessa", tähdentää päällikkö Mari Österberg.

Traficom on määritellyt enimmäishinnan, jonka jakeluyritys voi periä sanomalehtien kustantajilta. Avustuksen tarkoituksena on kattaa sanomalehtien jakelukustannuksista se osa, joita sanomalehtien kustantajilta perittävä jakeluhinta ei kata.

Valtionavustukseen varatusta 15 miljoonan euron määrärahasta on myönnetty nyt noin 7 miljoonaa euroa. 

Lisätietoja

Erityisasiantuntija Tero Ilvonen, p. 0295 346 105, tero.ilvonen@traficom.fi

Asiantuntija Niko Kaarela, p. 0295 347 370, niko.kaarela@traficom.fi

Viestintämarkkina-asiantuntija Sami Vilvala, p. 0295 390 624, sami.vilvala@traficom.fi

Sanomalehtijakelun valtionavustus (Ulkoinen linkki)

Taustaa

Määräaikaisen sanomalehtijakelun valtionavustuksen tarkoituksena on ylläpitää edellytyksiä paperisen sanomalehden jakelun jatkuvuudelle koko Suomessa. Valtionavustukseen on varattu budjettiin yhteensä 15 miljoonaa euroa. Liikenne- ja viestintävirasto Traficom myöntää valtionavustukset valintamenettelyssä, jossa kullekin avustuskelpoiselle alueelle valitaan yksi jakeluyritys.

Valtionavustus maksetaan kahdessa erässä. Avustuksesta maksetaan 50 prosenttia päätöksen myötä ja loppuosa avustuskauden päätyttyä, kun avustuksensaaja on toimittanut Traficomille selvitykset, joista ilmenee sanomalehtien jakelutoiminnasta muodostuneet kustannukset. Lopullinen avustussumma määräytyy palveluvelvoitteen toteuttamisesta aiheutuneiden toteutuneiden kustannusten mukaan, mutta avustuspäätös asettaa ylärajan maksettavalle määrälle. Avustukseen varatusta määrärahasta voidaan korvata jälkikäteen Posti Jakelu Oy:lle Lapin kuntiin asetettavasta julkisesta palveluvelvoitteesta aiheutuneita kustannuksia määrärahan puitteissa. Nyt myönnettyä avustusta koskeva valtionavustuskausi alkaa 1.10.2024 ja päättyy 30.9.2025.

Valtionavustuksen taustalla on postilain 1.10.2023 voimaan tuleva muutos, jonka myötä nykyisestä postin yleispalveluun kuuluvasta viisipäiväisestä keräilystä ja jakelusta siirrytään kolmepäiväiseen keräilyyn ja jakeluun.

Postilain mukaan Traficom voi asettaa yleispalvelun tarjoajalle eli Posti Jakelu Oy:lle julkisen palveluvelvoitteen sanomalehtien jakeluun, jos jokin avustusalue jää ilman valintamenettelyn ja julkisen palveluvelvoitteen asettamisen ehdot täyttävää jakeluyritystä. Traficom voi korvata yleispalvelun tarjoajalle julkisen palveluvelvoitteen toteuttamisesta aiheutuneita kustannuksia sanomalehtijakelua koskevaan valtionavustukseen osoitetun määrärahan puitteissa edellyttäen, että määrärahaa on jäljellä. Kustannuksia korvataan siltä osin, kun ne eivät tule katetuiksi kustantajilta perityillä maksuilla, joiden tulee olla Traficomin määrittämän hintatason mukaisia.