Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on avannut Suomi liikkeelle -ohjelman valtionavustushaun koulumatkojen turvallisuuden ja liikunnallistamisen edistämiseen.
Valtionavustuksella tuetaan ensisijaisesti hankkeita, joissa parannetaan koulujen lähiympäristöjen ja koulureittien turvallisuutta sekä edistetään (erityisesti lasten ja nuorten) kestävää ja aktiivista arkiliikkumista.
Avustusta olosuhteiden parantamiseen sekä muihin kävelyä ja pyöräilyä edistäviin toimenpiteisiin
Myönnettävissä oleva Suomi liikkeelle -ohjelman valtionavustus on enintään 3 miljoonaa euroa. Valtionavustusta voivat saada kunnat ja kuntayhtymät.
Valtionavustusta voidaan myöntää:
- kävellen ja pyörällä liikkuvien turvallisuutta ja olosuhteita parantaviin, kunnan omistamaan liikenneinfrastruktuuriin kohdentuviin toimenpiteisiin,
- muihin itsenäiseen ja turvalliseen liikkumiseen sekä kestäviin ja aktiivisiin kulkutapoihin kannustaviin toimenpiteisiin (esim. koulujen liikkumissuunnitelman laatiminen ja/tai sen toimenpano), tai
- edellä mainittuja toimenpidetyyppejä yhdisteleviin hankkeisiin.
Valtionavustuksella voidaan kattaa enintään 75 prosenttia hankkeen hyväksyttävistä kustannuksista. Yksittäiselle hankkeelle myönnettävän avustuksen enimmäismäärä on 100 000 euroa.
Toteutusaikaa valtionavustushankkeissa on vuoden 2026 lokakuuhun asti.

Valtionavustus koulumatkojen turvallisuuden ja liikunnallistamisen edistämiseen on osa pääministeri Petteri Orpon hallituksen Suomi liikkeelle -ohjelmaa, jonka tavoitteena on kääntää liikkuminen kasvuun jokaisessa ikäryhmässä.
www.suomiliikkeelle.fi (Ulkoinen linkki)
Haku auki 15.8.2025 asti, info- ja keskustelutilaisuus 5.5.2025
Valtionavustushakemus tulee jättää viimeistään 15.8.2025 klo 16.00 mennessä. Avustusta haetaan Valtiokonttorin hallinnoimassa haeavustuksia.fi-palvelussa (Ulkoinen linkki).
Valtionavustushausta kiinnostuneille järjestetään info- ja keskustelutilaisuus Teamsissa maanantaina 5.5.2025 klo 13.00-15.00. Tilaisuus järjestetään suomeksi, eikä siihen tarvitse ilmoittautua etukäteen.
Info- ja keskustelutilaisuus Suomi liikkeelle -ohjelman valtionavustuksesta 5.5.2025
Lisätiedot
Lisätietoja valtionavustuksesta ja hakemisesta Traficomin verkkosivuilta .
Valtionavustusta koskevat kysymykset: suomiliikkeelle@traficom.fi