Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on julkaissut henkilöautojen mallikohtaiset katsastuksen vikatilastot viime vuodelta. Eniten autoja hylätään edellisten vuosien tapaan etuakseliston, jousituksen ja iskunvaimennuksen sekä jarruvikojen vuoksi. Ensimmäisen kerran katsastukseen tulevista autoista hylättiin keskimäärin 3,1 %. Toukokuussa 2018 voimaantulleet lainsäädäntömuutokset näkyvät käytännössä muun muassa siinä, että huonokuntoiset renkaat saadaan nopeammin pois liikenteestä.

Vuonna 2018 määräaikaiskatsastuksessa hylättiin 3–15-vuotiaista henkilöautoista noin 20 %, kun vastaava luku vuonna 2017 oli 20,6 %. Ensimmäisen kerran katsastukseen tulevista autoista hylättiin keskimäärin 3,1 %, kun luku vuonna 2017 oli 3 %. Hylkäysten osuuksissa ei viime vuosina ole tapahtunut isoja muutoksia.

Hylkäysten osuus katsastuksessa henkilöauton iän mukaan 2016-2018

Katsastustilastoissa on viime vuoden tapaan mukana mallikohtaiset ajokilometrit. Tämä mahdollistaa mallin hylkäysten osuuden ja vikatietojen suhteuttamisen mallilla keskimäärin ajettuihin kilometreihin. Uutuutena katsastustilastoissa löytyy korjauskehotuksiin, hylkäyksiin ja ajokieltoihin johtaneiden vikojen lukumäärät käyttöönottovuosittain, mallisarjoittain ja vikakohteittain. Tiedot löytyvät tietokantataulukosta Henkilöautojen määräaikaiskatsastukset malleittain ja vikakohteittain 2018 (Ulkoinen linkki).

”Tiedot mahdollistavat esimerkiksi tarkastelut eri vikojen yleisyydestä sekä merkkien ja mallien välisen vertailun katsastuksessa löytyneiden vikojen suhteen”, kertoo erityisasiantuntija Ari Väisänen.

Uusimpia autoja hylätään eniten jarruista löytyvien vikojen ja puutteiden vuoksi. Vanhempia autoja taas hylätään eniten etuakseliston takia. Myös jousituksessa ja iskunvaimennuksessa löytyvät viat ovat yleinen hylkäysperuste.

10 yleisintä vikakohdetta määräaikaiskatsastuksissa 2018

Katsastuksen uudet arvosteluperusteet tulivat voimaan toukokuussa 2018 – muutos painottaa renkaiden kunnon ja jarrujen tarkempaa huomioimista

20.5.2018 otettiin käyttöön uudet katsastusaikavälit ja katsastuksen uudet arvosteluperusteet. Katsastuksen arvosteluperusteiden muutos ei juurikaan näy hylättyjen katsastuspäätösten määrässä. Aikavälillä 20.5.2018–31.12.2018 henkilöautojen määräaikaiskatsastuksista 25,2 % päätyi hylkäykseen, kun vuonna 2017 vastaavalla ajanjaksolla hylättyjen osuus oli 26,2 %.

Ajokieltojen määrä sen sijaan on noussut edellisestä vuodesta. Merkittävästi liikenneturvallisteen vaikuttava liian pieni urasyvyys (alle 1,6 mm) aiheuttaa ajoneuvon määräämisen ajokieltoon. Myös jarruihin liittyviä arvosteluperusteita tarkennettiin. Jarrunesteen vuoto ja huomattava jarrujen puoltaminen taikka tehottomuus johtavat suoraan ajokieltoon, mikä on näkynyt niiden määrän kasvuna.

”Määräaikaiskatsastuksella on tarkoitus löytää liikenneturvallisuuden kannalta olennaiset viat ja puutteet autosta. Katsastuksen arvosteluperusteisin tehdyt muutokset tulevat suurimmaksi osin suoraan katsastusdirektiivistä”, kertoo erityisasiantuntija Teemu Toivanen.

Muutoksen voimaantulosta vuoden loppuun mennessä ajokieltoon johtavia vikoja havaittiin noin 15 600 kappaletta, kun vastaavana ajankohtana vuonna 2017 ajokieltoon johtavia vikoja havaittiin noin 4 000.

Havaittujen vikojen lukumäärä 1 000 katsastusta kohti

Vian vakavuus

20.5.2017–31.12.12.2017

20.5.2018–31.12.12.2018

Korjauskehotus

662

635

Hylkäys

493

459

Ajokielto

3

12

Yhteensä

1158

1106

* Vikojen lukumäärissä voi yhdeltä ajoneuvolta olla monta vikaa

Hylkäykseen johtaneiden vikojen määrät ovat lisääntyneet katsastuksen arvosteluperusteiden muutoksen jälkeen valaisimien ja sähkölaitteiden osalta, kuten myös koeajoon ja näkyvyyteen liittyvissä tarkastuskohteissa. Käytännössä hylkäyksiä tuli vuoteen 2017 verrattuna enemmän esimerkiksi lähivalosta, etuvalosta sekä tuulilasin kunnosta eli niistä vioista, jotka heikentävät liikenteen havainnointia.

Ajokieltojen määrä taas kasvoi erityisesti pääkohteissa jarrujärjestelmät sekä akselistot, pyörät ja jousitus. Tarkemmalla tasolla ajokieltoja langetettiin aiempaa enemmän varsinkin renkaiden urasyvyyden sekä seisontajarrun kunnon takia.

”Renkaiden ja jarrujen kunto on suoraan liikenneturvallisuuteen vaikuttava asia, mihin jokaisen autoilijan tulee kiinnittää huomiota, esimerkiksi renkaiden kunto on hyvä tarkistaa säännöllisesti”, painottaa Toivanen.

Lisätietoja:
Katsastuksen vikatilastot 2018 (Ulkoinen linkki)
Katsastustilastot Traficomin tilastotietokannassa (Ulkoinen linkki)

erityisasiantuntija Teemu Toivanen, p. 029 5345 530, teemu.toivanen(at)traficom.fi
erityisasiantuntija Ari Väisänen, p. 029 5346 177, ari.vaisanen(at)traficom.fi (tilastot)