Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Yksi asia on ainakin täysin selvä: alkoholi heikentää veneilykykyäsi. Pidä huolta itsestäsi ja paranna muiden vesilläliikkujien turvallisuutta omalla asenteellasi. Pue siis pelastusliivit ja pidä korkki kiinni ennen veneilyä sekä sen aikana.

Suurin osa veneilyonnettomuuksista tapahtuu airovoimalla tai pienellä perämoottorilla liikkuvilla veneillä. Alkoholi on osallisena suuressa osassa kuolemaan johtaneissa tapauksista.  Myös veneilijän toimintavirhe on yleinen onnettomuuden syy.

Näin alkoholi vaikuttaa vesilläliikkujaan

Tyypillinen suomalainen veneilijä on kokenut ja vesillä kuin omassa elementissään. Traficomin tekemän tuoreimman tutkimuksen mukaan keskiarvoveneilijä on sisävesillä liikkuva hieman yli 62-vuotias mies, jolla ei ole veneilykoulutusta, mutta hän on liikkunut vesillä peräti 36 vuoden ajan.

Toisaalta vaikka olisit kuinka taitava ja tottunut vesilläliikkuja, alkoholin aivoja lamauttava vaikutus ja sen aiheuttama humalatila tekevät sinusta todennäköisesti riskialttiimman veneilijän. Vesiliikennejuopumuksen raja on yksi promille, mutta onnettomuusriski kasvaa jo huomattavasti pienemmästäkin alkoholimäärästä. 

Alle 0,5 promillen humala

  • Liikenteessä tuiki tärkeät ominaisuudet kuten tarkkaavaisuus ja arvostelukyky heikkenevät.
  • Sinusta tulee kömpelömpi ja tasapainostasi huonompi.
  • Riskejä tulee otettua enemmän.

Yli 0,5 promillen humala

  • Aivojen koordinaatiokyky heikkenee ja kykysi suoriutua tarkkaavaisuutta vaativissa tehtävissä huononee nopeasti.
  • Veneestä yllättäen putoaminen on aina vaarallista, mutta alkoholia nauttineelle se on todellinen riski. Varsinkin jos sinulla ei ole pelastusliivejä ylläsi.

Turvallisen veneilijän muistilista – ota ainakin nämä 10 asiaa huomioon

  1. Tunne veneesi ja varmista, että se on kunnossa ja turvallinen.
  2. Tarkista olosuhteet ennen vesille lähtöä.
  3. Ota mukaan ajantasaiset merikartat, jos reittisuunnittelu on tarpeen. Kerro läheisillesi reitistäsi.
  4. Varmista polttoaineen riittävyys ja varaa riittävä reservi.
  5. Muista väistämissäännöt ja tutustu vesiliikennelakiin ja veneen päällikön vastuisiin.
  6. Pue pelastusliivit tai muut kelluntapukineet ennen lähtöä. Pelastusliivit tulee olla kaikilla veneessä olijoilla.
  7. Pidä huoli myös muista varusteista ja niiden kunnosta. Moottoriveneestä ja yli 5-metrisestä purjeveneestä tulee löytyä airo, mela tai ankkuri köysineen tyhjennysväline ja veneen perämoottorin koon mukaan sammutin.
  8. Lähde vesille selvin päin. Nauti alkoholijuomat vasta maissa veneilyn jälkeen.
  9. Vältä veneilyä myös krapulassa, koska väsymys heikentää veneilykuntoasi.
  10. Tallenna puhelimeesi meripelastuksen hätänumero: 0294 1000. Sisävesillä hätäilmoitus tehdään numeroon 112.
Päivitetty