Kauppamerenkulkuun Suomen vesialueella ei saa käyttää muita kuin suomalaisia aluksia, ellei kysymyksessä ole ulkomaanliikenne. Liikenne- ja viestintävirasto antaa tietyin ehdoin luvan kauppamerenkulun harjoittamiseen ulkomaisella aluksella, meriliikenteen kabotaasi, jos tarkoitukseen ei ole kohtuudella saatavilla Suomen tai muun Euroopan unionin jäsenvaltion lipun alla purjehtivaa alusta.
Kauppamerenkulkuun Suomen vesialueella ei saa käyttää muita kuin suomalaisia aluksia, ellei kysymyksessä ole ulkomaanliikenne. Muita kuin suomalaisia aluksia ei saa käyttää myöskään sellaiseen risteilyalusliikenteeseen, jossa risteilyalus lähtee suomalaisesta satamasta ja palaa takaisin suomalaiseen satamaan.
Euroopan Unionin jäsenvaltioiden aluksilla on oikeus harjoittaa kauppamerenkulkua matkustaja- ja tavarankuljetuksissa Suomessa tietyin edellytyksin (neuvoston asetukset (ETY) n:o 3577/92 ja (ETY) n:o 3921/91). Norjassa rekisteröidyt alukset ovat oikeutettuja harjoittamaan Suomen vesialueella tapahtuvaa muuta kauppamerenkulkua kuin ulkomaanliikennettä, kun kysymys on meriliikenteen kabotaasista.
Liikenne- ja viestintävirasto antaa luvan kauppamerenkulun harjoittamiseen ulkomaisella aluksella, jos tarkoitukseen ei ole kohtuudella saatavilla Suomen tai muun Euroopan unionin jäsenvaltion lipun alla purjehtivaa alusta ja kysymyksessä on:
- Ahvenanmaan maakunnan ja muun Suomen välinen liikenne; tai
- ulkomaisen aluksen käyttöön Suomessa on erityisiä syitä.
Merenkulun kabotaasilupaa haetaan lähettämällä vapaamuotoinen kirjallinen hakemus Traficomiin. Hakemuksessa selvitetään, miksi lupa tarvitaan ja mitkä ovat erityiset syyt ulkomaisen aluksen käyttämiseen Suomessa. Hakijan on selvitettävä, minkä satamien tai Suomen aluevesillä olevien laitteiden tai rakennelmien välillä alus liikennöi. Hakemuksessa tulee myös yksilöidä käytettävä alus, ilmoittaa aluksen mitat sekä toimittaa tiedot aluksen voimassaolevista vastuuvakuutuksista. Lisäksi hakemuksessa tulee olla selvitys laivanisännästä ja hänen kotipaikastaan sekä hänen kykynsä huolehtia taloudellisista vastuistaan ja velvoitteistaan.
Hakemuksen voi toimittaa suomen-, ruotsin- tai englanninkielellä.
Tarkemmat ohjeet kabotaasiluvan hakemisesta ja mahdollisista liitteistä löytyvät alla olevasta ohjeesta.
Normaali käsittelyaika on noin 15 työpäivää.