Erityisasiantuntijamme Lauri Hyppösen elämässä merkittäviä asioita ovat olleet lapsena kotiin hankittu tietokone sekä kolmenkympin kriisi. Lapsena Lauri tutki äidin hankkimaa tietokonetta ja viritteli sitä huippuunsa. Vähitellen hän ymmärsi, että hänellähän on osaamista, josta voisi saada rahaa.
"Kiinnostus tekniikkaan on ollut pysyvää ja luonteva tapa edetä työmaailmassa. Työurani aluksi toimin konsulttina useamman vuoden ajan muutamalla suuremmalla yksityisellä ICT-palvelutoimittajalla."
Kolmekymppisenä Laurin elämä oli melkoista oravanpyörää ja konsultin elämä kyllästytti. Lauri päätyi hakemaan uusia töitä.
"Virastossa oli meneillään työasemaprojekti, johon tarvittiin minulla ollutta osaamista. Määräaikaisten pestien jälkeen sain vakipaikan. Työ on ollut tosi mielekästä, sillä se mahdollistaa sen, että virkamieskoneisto toimii sekä ylläpitää ja kehittää yhteiskuntaamme. Itse motivoidun virastomme toimintakentästä erityisesti kyberturvallisuuteen ja liikenteeseen liittyvistä aiheista."
Vastuu työaseman koko elinkaaresta
Tällä hetkellä Lauri vastaa Traficomin työasemapalveluista kokonaisuudessaan. Hänen tiiminsä hoitaa työasemien koko elinkaaren ja käyttäjätuen sekä varmistaa, että laitteet sopivat yhteen organisaation järjestelmien ja palveluiden kanssa.
"Työtehtäväni vaihtelevat asiakaspalvelusta ja salasanojen resetoinneista isojen arkkitehtuuristen himmeleiden projektinvetovastuisiin ja auditointeihin."
Hän kehuu kollegoidensa korkeaa osaamista ja porukan hyvää henkeä, jonka uskoo pohjautuvan siihen, että IT-palvelut tuotetaan suurelta osin itse.
"IT-palvelutuotannossa ollaan usein ulkoistamisen kierteessä monitoimittajaympäristöissä, joissa tehdyillä valinnoilla ei ole näkyvää merkitystä omaan arkeen − meillä jokainen virhetilanne ja puuttuva toiminto näkyvät suoraan myös omassa näkökentässä. Tästä lähtökohdasta katsottuna on helppo ymmärtää, kuinka olemme onnistuneet rakentamaan hyvän me-hengen. Meillä asiat halutaan ratkaista, eikä tarvitse miettiä IT-paperisopimuksia. Työympäristömme on hyvin tekninen ja haastava ja täten myös asiantuntijuuden taso ympärillämme on todella kova."
Työn ja perheen yhteensovittaminen iso plussa
Virastossa työskennellessään Lauri on tullut myös isäksi.
"Valtiolla on selkeät edut olla perheellisenä, työn ja vapaa-ajan yhteensovittaminen on ollut iso plussa. Vapaa-aikani kuluukin tehokkaasti perheen kanssa. Harrastuksista musiikin kuluttaminen on aina ollut tärkeä tapa irrottautua tästä maailmasta", Lauri kertoo.