Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Joskus sattuma ohjaa uraa: näin kävi johtavalle asiantuntijallemme nimeltään Suvi Jousmäki, joka toimii tiiminvetäjänä. "Osallistuin liikennejärjestelmätyön koulutuskokonaisuuteen, jossa oli osallistujia myös Traficomista ja LVM:stä. Heiltä sitten kuulin, että liikennejärjestelmän kehittämiseen liittyviä tehtäviä on tullut haettavaksi, ja hakuilmoituksen luettuani tiesin heti, että tätä paikkaa tulen hakemaan!"

Suvi Jousmäki

Aivan sattumaa ei työ liikennejärjestelmän parissa ole, sillä aihe oli kiinnostanut Suvia jo pitkään. Koulutukseltaan Suvi on maantieteilijä ja on parikymmenvuotisen työuran aikana työskennellyt kuntasektorilla maakuntien liitoissa sekä viimeisimmäksi myös suuressa kaupunkiorganisaatiossa.

"Työtehtäväni ovat liittyneet maankäytön suunnitteluun ja kaupunkisuunnitteluun sekä aluekehittämisen eri teemoihin, ja liikennejärjestelmäsuunnittelu on ollut ikään kuin sivuroolissa. Nyt tilanne on päinvastoin: liikennejärjestelmäsuunnittelu on pääfokus, mutta maankäytön suunnittelun osaaminen ja aluekentän tuntemus ovat suureksi eduksi," Suvi kertoo.

Työ vaikuttaa kaikkien suomalaisten arkeen

Liikennejärjestelmään kuuluu kaikki henkilö- ja tavaraliikenne, eli väylien ja muun infran lisäksi myös liikenteen palvelut sekä viestintäyhteydet, liikennettä ohjaavat järjestelmät ja tieto. "Liikennejärjestelmä koskettaa meitä kaikkia päivittäin ja juuri sen vuoksi asian parissa työskenteleminen tuntuu merkitykselliselle", Suvi mainitsee.

Liikennejärjestelmätyössä Traficomin vastuulla ovat erityisesti liikenteen palveluiden kehittäminen sekä tiedon hyödyntämisen, automaation ja markkinoiden toimivuuden edistäminen.

"Myös liikenteestä aiheutuvien haittojen rajoittaminen on minulle tärkeää. Teemme joka päivä töitä sen eteen, että liikennejärjestelmä olisi toimiva, turvallinen ja että se perustuisi kestäviin ratkaisuihin", Suvi kertoo.

Työssä tapahtuu koko ajan

Suvi on työskennellyt Traficomilla pian kolme vuotta ja viihtyy hyvin: "Työ on innostavaa ja tärkeää, ja oma tiimini sekä muu työporukka ovat aivan parhaita! Pidän siitä, että työ on dynaamista ja koko ajan tapahtuu paljon. Arvostan myös sitä, että työtä voi tehdä itseohjautuvasti - mutta heti kun "tenkkapoo" tulee, apua saa varmasti!"

Päivitetty