Parikymppisenä teekkarina Ville Lyytinen kuvitteli astuvansa "maailman kuivimpaan kesätyöpaikkaan pölyisessä virastossa". "Mielikuva osoittautui täysin vääräksi. Minulla on tosi ammattitaitoisia kollegoita, porukassa on kannustava yhteishenki ja asioita ratkotaan yhdessä. Huumori on ainakin omasta mielestämme parasta A-luokkaa."
Ville toimii hyväksyntäviranomaisena, joka myöntää tyyppihyväksyntöjä sekä ajoneuvoille että komponenteille. Tyyppihyväksynnän yhteydessä varmistetaan, että ajoneuvot ja komponentit ovat niitä koskevien vaatimusten mukaisia. Lisäksi hän valvoo ja kehittää yksittäishyväksynnän toimintoja ja palveluita.
Keskeinen osa Villen työtä on vastata mm. tutkimuslaitoksista, jotka suorittavat käytännön testauksia mm. komponenteille tyyppi- ja yksittäishyväksyntöjä varten.
"Työssäni perusperiaate on vaikuttaa myönteisesti liikenneturvallisuuteen sekä tuottaa parempia palveluita asiakkaillemme. Otamme sidosryhmien palautteen ja kehitysideat aina ilolla vastaan ja huomioimme ne toiminnan kehityksessä mahdollisuuksien mukaan."
Uuden oppimista, uusia tehtäviä
Villen työssä yhdistyy ajoneuvotekniikan korkea osaaminen, lainsäädännön soveltaminen ja asiakaspalveluhenkisyys.
"Työssäni pitää pystyä omaksumaan paljon tietoa eri lähteistä, sillä kenttään liittyvä lainsäädäntö on todella laaja ja uusia säädöksiä tulee koko ajan lisää. Tätä tietoa pitää pystyä soveltamaan mm. ohjeistuksen laatimisessa asiakkaillemme."
Kahdeksan vuotta virastossa työskennelleen Villen on pitänyt vireänä jatkuva uuden oppiminen. Ennen työtään ajoneuvo- ja komponenttien teknisten vaatimusten parissa hän valvoi ajoneuvojen liikennekelpoisuutta.
"Niin kliseistä kuin se onkin, niin koulutus antaa hyvän pohjan, mutta töissä sitä eniten oppii."