Liikenne- ja viestintävirasto Traficomin 2. tammikuuta aloittama Eagle S -aluksen satamavaltiotarkastus on päättymässä. Eagle S -alusta epäillään jouluna Suomenlahdella tapahtuneista Estlink 2 -sähkönsiirtokaapelin sekä neljän datakaapelin vaurioitumisesta.
Porvoon lähelle Kilpilahteen siirretyn aluksen tarkastukset etenivät hyvin viikonlopun aikana ja alukselle tehdään enää yksi tarkastuskäynti. Traficomin tarkastajat ovat tarkastaneet aluksen teknisen kunnon, ympäristöasiat, asiakirjat ja dokumentaation sekä miehistön olosuhteet aluksella. Tarkastukseen sisältyi myös harjoituksia, joilla varmistettiin miehistön ja laitteistojen toiminta. Tarkastuksen ohessa jatkettiin yhteistyötä poliisin kanssa heidän tutkintansa tukemiseksi.
"Eagle S -alukselle tehty tarkastus on edennyt hyvässä yhteistyössä aluksen miehistön kanssa. Tarkastus on ollut laaja ja olemme huomioineet miehistön kuormittumisen koko ajan. Olemme tyytyväisiä tarkastuksen etenemiseen", merenkulkujohtaja Sanna Sonninen Traficomilta kertoo.
Eagle S -alukselle tehdyn satamavaltiotarkastuksen tuloksista ja mahdollisista aluksen liikennöintikelpoisuutta koskevista Traficomin päätöksistä tiedotetaan keskiviikkona 8.1.2025.
Cookinsaarten viranomaisten kanssa tehdään yhteistyötä
Eagle S -alus liikennöi Cookinsaarten lipun alla. Traficom ja muut suomalaiset viranomaiset ovat tehneet yhteistyötä Cookinsaarten viranomaisten kanssa Eagle S -alukseen liittyvässä tutkinnassa.
Lisätietoja
Traficomin mediapalvelu, p. 0295 345 648