Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Liikenne- ja viestintävirasto Traficom aloittaa satamavaltiotarkastuksen Eagle S -säiliöalukselle 2.1.2025. Satamavaltiotarkastuksessa tarkastetaan, täyttääkö alus sitä koskevien kansainvälisten yleissopimusten vaatimukset.

Satamavaltiotarkastukset muodostavat kansainvälisen valvontajärjestelmän, jossa kukin maa tarkastaa sen satamissa käyviä ulkomaisia aluksia. Tavoitteena on estää yksittäisten lippuvaltioiden sääntöjen kiertäminen.

"Liikenne- ja viestintävirasto Traficom on satamavaltiotarkastuksista vastaava viranomainen Suomessa. Eagle S -aluksen tarkastus on rutiinitoimenpide, mutta se voi viedä useamman päivän. Teemme tarkastuksen siten, ettei poliisin operaatio ja tutkinta häiriinny. Tarkastuksessa huomioidaan miehistön kuormittuminen. Kerromme tarkastuksen tuloksista, kun tarkastus on päättynyt", kertoo Traficomin merenkulkujohtaja Sanna Sonninen.

Oikeus ja velvollisuus tehdä satamavaltiotarkastuksia sisältyy Kansainvälisen merenkulkujärjestö IMO:n SOLAS- ja MARPOL-yleissopimuksiin. EU:lla on myös satamavaltiotarkastuksia koskevaa sääntelyä. Tarkastustoimintaa ohjaa lisäksi yhtenäisiä satamavaltiotarkastuksia edistävä Paris MoU -yhteisymmärryspöytäkirja.

Satamavaltiotarkastuksissa tarkastetaan, että alus täyttää kansainväliset vaatimukset

Satamavaltiotarkastuksessa tarkastetaan, että alus täyttää sitä koskevien kansainvälisten yleissopimusten vaatimukset. Tarkastuksessa selvitetään, onko aluksella voimassa olevat, yleissopimusten perusteella alukselta vaadittavat todistuskirjat sekä muut asiakirjat sekä se, että aiemman satamavaltiotarkastuksen puutteet on korjattu.

Alukselle tehdään yksityiskohtaisempi tarkastus, jos ilmenee seikkoja, joiden perusteella voidaan olettaa, että alus tai sen varusteiden kunto ei täytä niille asetettuja vaatimuksia.

Eagle S -aluksen saama riskiluokitus edellyttää, että Traficom suorittaa alukselle yksityiskohtaisemman satamavaltiotarkastuksen. Yksityiskohtaisempaan tarkastukseen kuuluu myös erilaisia laitetestauksia ja turvallisuusharjoituksia.

Mahdolliset puutteet ja epäkohdat korjattava

Jos satamavaltiotarkastuksessa todetaan, että alus ei joltakin osin täytä alusturvallisuudesta annettuja säännöksiä ja määräyksiä tai alusta ja Suomea velvoittavia kansainvälisiä sopimuksia, alus voidaan velvoittaa korjaamaan havaitut puutteet ja epäkohdat.

Jos puute tai epäkohta on riittävän vakava, Traficom voi pysäyttää aluksen käytön, kunnes puutteet tai epäkohdat on korjattu.

Suomessa tehdään vuosittain noin 300 satamavaltiotarkastusta

Suomen satamiin saapuu vuosittain noin 1 500 yksittäistä alusta, joille kertyy yhteensä noin 30 000 satamakäyntiä. Satamavaltiotarkastuksen tiheyden ja laajuuden määrittää aluksen saama riskiluokitus.

Suomessa tehtiin ulkomaalaisiin aluksiin yhteensä 298 satamavaltiotarkastusta vuoden 2024 aikana. Eri aluksia niiden yhteydessä tarkastettiin 288 kappaletta. Huomautuksia tarkastuksissa annettiin 139 kappaletta, jotka annettiin 64 tarkastuksessa. Satamavaltiotarkastusten tulokset ovat yleisesti hyvällä tasolla.

Traficom tiedottaa Eagle S -aluksen satamavaltiotarkastuksen tuloksista, kun tarkastus on päättynyt. 

Lisätietoja

Poliisi johtaa Suomenlahden viranomaisoperaatiota ja esitutkintaa. Rajavartiolaitos, Puolustusvoimat, Tulli sekä Liikenne- ja viestintävirasto Traficom tukevat operaation toteuttamista.

Lisätietoja satamavaltiotarkastuksesta: merenkulkujohtaja Sanna Sonninen, sanna.sonninen@traficom.fi, p. 029 534 5169