Tutkimuksia ja selvityksiä 2/1999
Ajoluparikokset tieliikenteessä
(suomenkielinen)
Valde Mikkonen
Ajoluparikos on moottoriajoneuvon kuljettaminen ilman voimassa olevaa tai ajoneuvoluokan edellyttämää ajokorttia. Ajoluparikos on melko yleinen. Rikostilastoon kirjataan ilmi tulleet teot, joita kertyy vuosittain noin 15 000. Ajokorttirekisteriin kirjataan tiedot tekijöistä, joita on viime vuosina ollut yli 3000 vuodessa. Tämä tutkimus kohdistuu tekijöihin. Ajokorttirekisteristä on haettu kortitta ajaneet kuljettajat vuosilta 1988-1997. Heitä oli yhteensä 43 050.
Ilmi tullut rikollisuus on pieni osa, arviolta alle yksi prosentti kaikista ajoluparikoksista. Kortittoman kuljettajan paljastumisriski vuoden pituisena aikana on alle 5 prosenttia, jos hän ajaa keskimääräisen ajomäärän liikenteessä. Kortittomuus paljastuu usein muiden liikennerikosten tai -vahinkojen yhteydessä. Paljastuneista tapauksista noin 35 prosenttia on samalla rattijuoppoja.
Kortitta ajavia on eniten nuorten, 16-20 vuotiaiden ikäryhmissä, noin 5 prosenttia ikäluokkaa kohti kaikista kortitta ajavista. Ennen yleisen ajokortti-iän saavuttamista, alle 18 vuotiailla, kortitta ajaminen ei kuitenkaan ole yleisempää kuin välittömästi sen jälkeisinä vuosina. Ikäluokkaa kohti kortittomien osuus alenee 21 ikävuodesta alkaen. Kortitta ajaminen on miesten rikos. Naisten osuus kuitenkin lisääntyi tarkastelujaksolla 4 prosentista 5-6 prosenttiin.
Kortitta ajavien määrän vuotuinen vaihtelu ei kovarioi kirjattujen tekojen määrän tai muiden liikennerikosten, kuten auton luvattoman käytön kanssa. On pääteltävissä, että kortitta ajavien tilastoon tulo on melko satunnaista ja että tilastoitu lukumäärä on epäreliaabeli mitta ilmiön laajuudesta. Tämän takia lukumäärän huomattavaa alentumista tilastossa ei voi suoraan tulkita kortitta ajamisen vähentymiseksi liikenteessä. Kortitta ajavista suurin osa, lähes 70 prosenttia jää pysyvästikin kortittomiksi. Loput saavat tai hankkivat kortin seuraavien kolmen vuoden kuluessa.
Kortitta ajaminen on altista vahingoille. Vakuutusyhtiöiden korvaamista vahingoista yli 3 prosenttia on kortittomien ajamia. Luvussa on mukana mopoilijat, joilta korttia ei vaaditakaan (vuosina 1988-1997). Korttipakon alaisten ajoneuvojen kolareissa kortittomia kuljettajien osuus on yli 2 prosenttia. Kuolonkolareissa kortittomien osuus kohoaa 7 prosenttiin, mopoilijoita mukaan laskematta. On ilmeistä, että kortittomina ajettuja peltikolareita ja lieviä henkilövahinkoja jätetään melko usein ilmoittamatta vakuutusyhtiöille tai poliisille. Ilmi tulleiden liikennevahinkojen perusteellakin on pääteltävissä, että kortittomien vahinkoriski on ainakin 10-kertainen keskimääräiseen riskiin verrattuna.
Näiden tulosten valossa ajokortti-iän alentaminen ei ratkaise kortitta ajamisen ongelmia; kortitta ajaminen ilmeisesti aikaistuisi, mutta ei vähentyisi. Kortitta ajamisen korkea vahinkoriski ja siihen liittyvä oppiminen piittaamattomuuteen normeista tekevät sen vakavasti otettavaksi liikennerikokseksi ja sen valvontaan tulisi panostaa nykyistä enemmän.
Tilastoinnin parantaminen sekä kattavuuden että käytettävyyden osalta on sekä tarpeellista että mahdollista. Kortittomien todellisen määrän arvioimiseksi liikennevirrassa tulisi tehdä samankaltaisia otoksiin perustuvia tarkastuksia kuin alkoholitapausten esiintymisestä tehdään ns. R-tutkimuksissa. Parantunut tilastopohja loisi mahdollisuuksia monille jatkotutkimuksille, joilla kortitta ajamisesta ja sen vaikutuksista sekä yksilö- että järjestelmätasolla saataisiin nykyistä syvällisempi kuva.
AKE 2/99 Ajoluparikokset tieliikenteessä (pdf)