Takaisinkutsukampanja-ohjeet
Takaisinkutsukampanja-ohjeet ajoneuvon valmistajalle, valmistajan edustajalle, maahantuojalle sekä jakelijalle.
Jos ajoneuvossa havaitaan vaatimustenvastaisuus tai se aiheuttaa vakavan riskin, ajoneuvon valmistajan, valmistajan edustajan, maahantuojan tai jakelijan (jäljempänä talouden toimijan) tulee ryhtyä tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin kyseisen ajoneuvon saattamiseksi vaatimusten mukaiseksi, sen poistamiseksi markkinoilta tai sen takaisinkutsun järjestämiseksi tapauksen mukaan.
Takaisinkutsukampanjoiden lainsäädännölliset vaatimukset tulevat ajoneuvoluokasta riippuen joko EU-puiteasetuksista (2018/858, 168/2013 ja 167/2013) tai kansallisesta ajoneuvolaista (82/2021).
Takaisinkutsukampanja on käynnistettävä myös silloin, kun ajoneuvo on mainittu EU-komission julkaisemalla SafetyGate -notifikaatiolistalla ja sen on arvioitu aiheuttavan vakavan riskin. Traficom seuraa viikoittaista julkaisua ja lähettää tarvittaessa kyselyn talouden toimijalle Suomessa.
Traficom seuraa myös ICSMS-järjestelmää, jonka avulla EU-maiden viranomaiset voivat tiedottaa toisilleen testaamistaan tai muuten tutkimistaan tuotteista, testausten lopputuloksista sekä havaituista vaatimustenvaisuuksista.
Talouden toimijan on ilmoitettava Traficomille kaikki voimassa olevat takaisinkutsukampanjat, joihin kuuluu ajoneuvoja Suomessa.
Ajoneuvon valmistaja voi järjestää myös vähäisempien virheiden tai puutteiden takia niin sanottuja huolto- tai korjauskampanjoita, joista talouden toimijan ei tarvitse ilmoittaa Traficomille.
Takaisinkutsuvelvollisuus koskee kaikkia ajoneuvolaissa määriteltyjä ajoneuvoluokkia. Velvollisuus koskee ajoneuvoja, jotka ovat Suomessa hyväksytty liikenteeseen käytettäväksi ja ovat Suomessa käytössä. Velvollisuus koskee sekä ennakkoilmoitettuja että yksittäin maahantuotuja ajoneuvoja.
Velvollisuus ryhtyä korjaaviin toimenpiteisiin koskee myös vakavaa riskiä aiheuttavia tai vaatimustenvastaisia ajoneuvoja, järjestelmiä, komponentteja, erillisiä teknisiä yksiköitä, osia tai varusteita. Alta löytyviä numeroituja ohjeita käytetään soveltuvin osin niihin ajoneuvoluokkiin, joita ei koske rekisteröintipakko (kevyet sähköajoneuvot, polkupyörät yms.) tai muihin edellä mainittuihin tieliikenteessä käytettäviin tuotteisiin. Ilmoitus tehdään takaisinkutsukampanjan ilmoituslomakkeella sähköisen asioinnin kautta. Näissä tapauksissa talouden toimijan tulee kontaktoida mahdollisimman laajasti tuotteen jo ostaneita kuluttajia joko henkilökohtaisesti tai julkista tiedottamista käyttäen.
Ahvenanmaan rekisterissä olevia ajoneuvoja ei tarvitse sisällyttää takaisinkutsukampanjailmoitukseen.
Talouden toimijan tulee huolehtia siitä, että takaisinkutsukampanja suoritetaan kohtuullisessa ajassa.
OTA (Over-the-Air) -takaisinkutsukampanjat
Tässä dokumentissa annetaan ohjeet OTA (Over-the-Air) -takaisinkutsun suorittamiseksi. Kyseessä on perinteisen takaisinkutsun rinnalle tuotu vaihtoehtoinen menettely, jossa ajoneuvon haltijalle ilmoitetaan sähköisesti takaisinkutsusta. Ajoneuvon järjestelmän ohjelmistoa päivitetään langattomasti siten, että päivityksen jälkeen ajoneuvo ei aiheuta vakavaa riskiä ohjelmiston takia tai täyttää sitä koskevat vaatimukset.
OTA-takaisinkutsussa on noudatettava ajoneuvolain 178 §:n velvoittamia ilmoitusmenettelyitä Traficomille. (kts. alla olevat menettelyohjeet)
Takaisinkutsukampanjailmoitus
Takaisinkutsukampanjan ilmoituslomake (xls, 24 kt)Takaisinkutsukampanjan toteuttaminen toimeksiantona
Mikäli takaisinkutsukampanjan toteuttaminen annetaan toimeksiantona toiselle talouden toimijalle, on toimeksianto osoitettava voimassa olevalla valtakirjalla, josta on todennettavissa valtuutuksen voimassaolo. Voimassaolo voi olla toistaiseksi voimassa oleva tai määräaikainen.
Ohjeet takaisinkutsukampanjoita varten
- Vaihe 1
Selvitä ajoneuvot, joita takaisinkutsukampanja koskee
Pyydä valmistajalta valmistenumerolistaus kaikista takaisinkutsukampanjaan kuuluvista ajoneuvoista maailmanlaajuisesti.
- Vaihe 2
Selvitä onko takaisinkutsukampanjaan kuuluvia ajoneuvoja Suomessa
Selvitä talouden toimijan omista tietokannoista tai liikenneasioiden rekisteristä onko takaisinkutsukampanjaan kuuluvia ajoneuvoja Suomessa.
Mikäli talouden toimijan omista tietokannoista ei löydy takaisinkutsukampanjaan kuuluvia ajoneuvoja, selvitä Traficomin suoramarkkinointipalveluita tarjoavalta sopimuskumppanilta Ulkoinen verkkopalvelu.onko ajoneuvoja Suomen liikenneasioiden rekisterissä. Mikäli ajoneuvoja löytyy Suomen liikenneasioiden rekisteristä, jatka seuraavaan kohtaan. Mikäli ajoneuvoja ei löytynyt Suomen liikenneasioiden rekisteristä, takaisinkutsukampanjaa ei tarvitse aloittaa.
- Vaihe 3
Ilmoita Traficomille takaisinkutsukampanjasta
Ilmoita Traficomille yllä olevalla excel-ilmoituslomakkeella takaisinkutsukampanjan aloittamisesta. Excel-lomake toimitetaan Traficomin sähköisen asioinnin Ulkoinen verkkopalvelu. kautta.
- Vaihe 4
Lähetä takaisinkutsu
Lähetä takaisinkutsu ajoneuvon käyttäjälle kirjeellä tai sähköisen viestinnän menetelmin.
Mikäli takaisinkutsu lähetetään kirjeenä, selvitä ennen takaisinkutsukirjeiden lähettämistä kaikki takaisinkutsukampanjaa koskevat Suomen liikenneasioiden rekisterissä olevat ajoneuvot Traficomin suoramarkkinointipalveluita tarjoavalta sopimuskumppanilta. Sopimuskumppanille on ilmoitettava selkeästi, että kyseessä on lakisääteinen takaisinkutsukampanja, sillä se vaikuttaa liikenneasioiden rekisteristä luovutettaviin osoitetietoihin. Lähetä suoramarkkinointipalveluita tarjoavalle sopimuskumppanille listaus korjattavista ajoneuvoista. Suoramarkkinointipalveluita tarjoava sopimuskumppani poimii listauksen perusteella kaikkien Suomen liikenneasioiden rekisterissä olevien ajoneuvojen omistajien ja haltijoiden osoitteet. Takaisinkutsukirje on oltava asetuksen (EU) 2024/1435 Ulkoinen verkkopalvelu.mallin mukainen. Muokattava mallikirjepohja Ulkoinen verkkopalvelu.. Poiminnan yhteydessä Traficom saa tiedon ajoneuvoista, joiden käyttäjillä on turvakielto ja lähettää korjauskutsun suoraan heille, Traficom ei luovuta turvakiellon omaavien henkilöiden tietoja eteenpäin.
Mikäli takaisinkutsu lähetetään sähköisen viestinnän menetelmin, selvitä ennen takaisinkutsun lähettämistä takaisinkutsukampanjaa koskevat ajoneuvot tietokannoista. Sähköisen viestinnän menetelmin tehtävässä takaisinkutsussa on käytettävä asetuksen (EU) 2024/1435 mallipohjaa. Asetuksen (EU) 2024/1435 mallipohjan formaatista voidaan poiketa vain, mikäli sen käyttäminen ei ole viestintämenetelmän rajoitteitten takia mahdollista, mutta mallipohjan tietovaatimuksista ei voida poiketa. Sähköisen viestinnän menetelmin tehtävässä takaisinkutsussa on pyrittävä varmistamaan, että kutsu lähetetään ajoneuvon sen hetkiselle käyttäjälle. Talouden toimija voi myös ennen viimeistä takaisinkutsua lähettää kohdan neljä mukaisen takaisinkutsukirjeen ajoneuvon käyttäjälle.
- Vaihe 5
Viimeinen takaisinkutsu
Viimeinen takaisinkutsu on lähetettävä kirjeenä, jos kaikkia ajoneuvoja ei ole saatu korjattua kohtuullisessa ajassa. Kohtuullisena aikana ei voida pitää yli kolmea vuotta (HE 177/2020).
Pyydä Traficomilta takaisinkutsukirjeeseen lisättävä liite ja diaarinumero. Traficomin liite ja siihen lisättävän diaarinumero pyydetään Traficomin sähköisen asioinnin Ulkoinen verkkopalvelu. kautta.
Selvitä ennen viimeisen takaisinkutsukirjeen lähettämistä kaikki Suomen liikenneasioiden rekisterissä olevat ajoneuvot Traficomin suoramarkkinointipalveluita tarjoavalta sopimuskumppanilta. Lähetä suoramarkkinointipalveluita tarjoavalle sopimuskumppanille listaus korjaamattomista ajoneuvoista. Suoramarkkinointipalveluita tarjoava sopimuskumppani poimii listauksen perusteella kaikkien Suomen liikenneasioiden rekisterissä olevien ajoneuvojen omistajien ja haltijoiden osoitteet. Myös yksittäin maahantuodut ajoneuvot otetaan mukaan poimintaan.
Ilmoita sopimuskumppanille selkeästi, että kyseessä on lakisääteinen takaisinkutsukampanja, sillä se vaikuttaa liikenneasioiden rekisteristä luovutettaviin osoitetietoihin. Poiminnan yhteydessä Traficom saa tiedon ajoneuvoista, joiden käyttäjillä on turvakielto ja lähettää korjauskutsun suoraan heille, Traficom ei luovuta turvakiellon omaavien henkilöiden tietoja eteenpäin.
Lähetä takaisinkutsukirje yhdessä Traficomin liitteen kanssa ajoneuvon käyttäjälle. Takaisinkutsukirje on oltava asetuksen mallin mukainen. Muokattava mallipohja Ulkoinen verkkopalvelu..
Takaisinkutsukampanjan päättäminen, jos kaikki ajoneuvot on saatu korjattua:
- Vaihe 1
Ilmoita takaisinkutsukampanjan päättämisestä
Ilmoita Traficomille, että kaikki ajoneuvot on korjattu ja takaisinkutsukampanja suoritettu. Ilmoitus tehdään Traficomin sähköisen asioinnin Ulkoinen verkkopalvelu. kautta. Traficom merkitsee ilmoituksen perusteella kampanjalle päättymispäivän.
Takaisinkutsukampanjan päättäminen, jos kaikkia kampanjaan kuuluvia ajoneuvoja ei ole saatu korjattua:
- Vaihe 1
Toimita Traficomiin listaus korjaamattomista ajoneuvoista
Toimita lista korjaamattomista ajoneuvoista Traficomille sähköisen asioinnin Ulkoinen verkkopalvelu. kautta yhdeksän viikon kuluttua viimeisen takaisinkutsukirjeen lähettämisestä. Traficom lisää korjaamattomille ajoneuvoille liikenneasioiden rekisteriin rajoitustiedon ja merkitsee kampanjalle päättymispäivän.
Rajoitustieto johtaa hylkäyspäätökseen seuraavassa määräaikais-, rekisteröinti- ja valvontakatsastuksessa. Rajoitustieto tehdään ajoneuvolain (82/2021) 178 §:n perusteella.
- Vaihe 2
Rajoitustiedon poistaminen
Valmistajan edustaja tai merkkikorjaamo laatii selvityksen suoritetusta takaisinkutsukampanjan korjaustoimenpiteestä. Selvitys esitetään seuraavan katsastuksen yhteydessä, jolloin rajoitustieto poistetaan ja ajoneuvo hyväksytään katsastuksessa. Määräaikaiskatsastusvelvollisuuden ulkopuolisen ajoneuvon rajoitustiedon poistaminen tapahtuu myös katsastustoimipaikalla.
Takaisinkutsukampanjoiden julkisuus
Tiedot takaisinkutsukampanjoista ovat julkisia. Traficom ylläpitää takaisinkutsukampanjoista tietokantaa Ulkoinen verkkopalvelu., jota päivitetään säännöllisesti valmistajien ja valmistajien edustajien ilmoitusten perusteella.