Etusivu: Traficom
Etusivu: Traficom
Valikko

Lisäpätevyystodistukseksi kutsutaan todistusta, jolla osoitetaan esimerkiksi hätätilanne- tai säiliöaluskoulutusten käyminen. Hätätilannelisäpätevyydet merkitään yhdistettyyn lisäpätevyystodistukseen, muut lisäpätevyydet kuten esimerkiksi säiliöaluslisäpätevyydet myönnetään erillisinä todistuksina.

Varsinaisia ammattipätevyyttä osoittavia todistuksia kutsutaan pätevyyskirjoiksi , kuten esimerkiksi merikapteenin tai laivakokin pätevyyskirjat. 

Lisäpätevyystodistusten ja pätevyyskirjojen uusimisesta kerrotaan erillisellä sivulla.

Pätevyyskirjojen ja lisäpätevyyksien myöntämiseksi edellytetty koulutus tulee olla annettu Suomessa hyväksytyn merenkulun koulutuksen järjestäjän toimesta. Pääsääntöisesti nämä hyväksytyt koulutuksen järjestäjät sijaitsevat Suomessa. Muualla kuin Suomessa suoritetun koulutuksen perusteella pätevyyskirja tai lisäpätevyys haetaan kyseisen koulutuksen hyväksyneeltä taholta, yleensä kyseisen maan merenkulkuviranomaisilta.

Muutoksia lisäpätevyysvaatimuksiin

Valtioneuvoston asetukseen aluksen miehityksestä ja laivaväen pätevyyksistä on tehty muutoksia mm. IGF-lisäpätevyystodistuksien osalta. Jatkossa hyväksytään meripalvelu myös IGF-säännöstön alaista polttoainetta käyttäviltä aluksilta. Muutokset astuvat voimaan 1.6.2020.

Traficom on antanut uuden määräyksen laivaväen pätevyyksistä, jossa helpotetaan lisäpätevyystodistuksen myöntämistä. Lisäpätevyystodistusta uusittaessa ei enää vaadita kolmen kuukauden meripalvelua kertauskurssin käymisen ehtona. Lisäksi uutta merkintää yhdistettyyn lisäpätevyystodistukseen voi hakea aiempaa useammalla tavalla. Muutokset astuvat voimaan 15.7.2020. Lisätietoja /fi/ajankohtaista/maaraysmuutos-laivavaen-patevyydet

Yhdistetty lisäpätevyystodistus

Säiliöaluksen laivaväen lisäpätevyydet

IGF-aluksen laivaväen lisäpätevyydet

Polaarialueella liikennöivän aluksen kansipäällystön lisäpätevyydet

Muut lisäpätevyystodistukset

Asioi kanssamme:

Tiedustelut

Sähköposti
merimiesyksikko (at) traficom.fi

Puhelinpalvelu
029 534 5133
Maanantaisin, keskiviikkoisin ja perjantaisin klo 9-11
Heinäkuussa 2024 tiistaisin ja torstaisin klo 9-11

Päivitetty